torstai 12. marraskuuta 2015

Ihmisten kohtaamista

Välillä tekisi mieli nähdä sosiaaliala ohuempana, pienempänä, kaikin puolin yksiulotteisempana ja suoraviivaisempana. Sosiaali- alkuisia substantiiveja, kaiken maailman samalta kuulostavia käsitteitä on suomen kieli pullollaan. Syksy on uusien alkujen ja peruskäsitteiden opettelun aikaa, ja taas tuhannet opiskelijat ovat aloittaneet matkansa sosiaalialojen ammattilaisiksi, joiksi kasvatetaan luentojen ja harjoitteluiden kautta. Kuitenkin jokaisella meistä on onneksi omat taustamme ja ammatilliset haaveemme, eivätkä luentodiat painu kaikkien salissa istuvien mieliin samanlaisina.

Vietän paljon aikaa rautatieasemilla, joten lähtöä odotellessa tulee usein katseltua kanssamatkustajia ja ohikulkevia ihmisiä. Sosiaalialan asiakkaissa ja aseman ihmisissä voi nähdä paljon samanlaisia piirteitä. Osa ihmisistä käyttää palvelua todella harvoin, silloinkin vain kertaluontoisesti. Osa aseman penkillä istujista taas ei varsinaisesti ole menossa minnekään, vaan kuluttaa aikaansa lämpimässä, ehkä satunnaisesti jotain heille tuttua palvelua käyttäen. Pieni osa asiakkaista käyttää palvelua yhtäjaksoisesti vuodesta toiseen ja osaa etsiä itselleen halvempia ja hyödyllisempiä reittejä. Mitä yritän tällä rinnastuksella sanoa, on, että sosiaalialan eri alueista, peruspalveluista erikoisempiin ja kohdennetumpiin, lopulta kaikessa ydin on kuitenkin kahden tai useamman ihmisen kasvokkainen neuvottelu asiakkaan tilanteesta. Tällä hetkellä kuitenkin odotellaan jännittyneinä, miten uudet lait, erityisesti sosiaali- ja terveysuudistukset vaikuttavat noihin asiakaskohtaamisiin.

Puhuttaessa erilaisin termein ja lakipykälin tiukkojen vastaanottoaikojen rajoissa on haasteena keskittyä toiseen ihmiseen ja tämän ajatuksiin, mutta sen on erittäin tärkeää, jotta asiakas saa tarvitsemansa tuen, jonka avulla hän voisi kuntoutua ja päästä myös jonain päivänä tukien piiristä eroon. Kun erilaiset ihmiset tekevät sosiaalialalla erimenetelmin töitä, saavat tukea ne, jotka hakevat elämänsä aikana kerran toimeentulotukea, kuten myöskin ne, jotka käyvät päivittäin vaikkapa toimintakeskuksessa asiakkaana. Arvokas sosiaaliala on monimuotoista ja monipuolista toivottavasti myös jatkossa kaikissa Suomen kunnissa, uudistuksista ja leikkauksista huolimatta. Pidetään me opiskelijoina ääntä asiakkaittemme puolesta!

Ronja Mäkinen
Itä-Suomen yliopisto
Sosiaalityö, 2. vuosikurssi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti