Viime
vuoden lopulla uutisotsikot sosiaalityöstä ja etenkin lastensuojelusta olivat
varsin lohdutonta luettavaa. Perheiden rahahanat tiukkenevat joka suunnasta ja vanhempien
uupuminen tai pahimmillaan työkyvyttömyys heijastuu myös lasten hyvinvointiin.
Ennen kuin aloitin opintoihini kuuluvan työharjoitteluni Kuopiossa
lastensuojelun avohuollossa, on lastensuojelun näyttäytynyt minunkin silmissä
eräänlaisena ”mörkönä”, jonka työtaakasta ja haasteista tuttavat ja vanhemmat
opiskelijakollegat ovat myös pelotelleet. Tässä oli itseasiassa myös syy tämän
harjoittelupaikan valintaan, joten silkkihansikkaat pois kädestä ja avoimin
mielin eteenpäin.
Tarinat
lasten ja perheiden kohdalla ovatkin usein varsin ravistelevia, ja avohuollon
asiakkuuksissa tapahtuviin suunnan muutoksiin pyritään pidemmällä aikavälillä.
Toisinaan siis näyttää siltä, etteivät asiat etene ollenkaan. Vielä kun
lastensuojelun asiakasmäärät kaupungista riippumatta ovat suositellusta luvusta
lähes kerrottavissa kahdella, vie tämä sosiaalityöltä tietyllä tapaa kasvoja,
kun asiakkaita ei ehdi tavata niin usein kuin työntekijänä haluaisi, ja ”sossun
täti” näyttäytyy etäisenä päätöksiä tekevänä viranomaisena. Pienet asiat ovat
kuitenkin tämän työn suola, joka saa myös työn tuntumaan merkitykselliseltä:
puhelinsoitot asiakkailta hyvistä kuulumisista, asiakasneuvottelut, joissa on
kaikkien osapuolten kanssa päästy hyvään yhteisymmärrykseen ja palvelujen
lopettamispäätökset kun perhe-elämä ei tarvitse enää ulkopuolista tukea.
Loppuvuonna olin myös todistamassa useassa asiakastapaamisessa
tukihenkilötoiminnan lopettamista, mistä luopuminen on lapsen kannalta
toisaalta haikeaa, mutta toisaalta tämänkin ajan ja huomion mahdollistuminen
omalta vanhemmalta on lastensuojelun näkökulmasta merkki paremmasta. Muutamana
päivänä sain olla myös tutustumassa lastensuojelulaitoksissa. Vaikka
laitosjakso ei kenenkään lapsen historiassa ole varsinaisesti hyväksi lapsen
kehitykselle tai kiintymyssuhteelle, on onneksi todettavissa, että lapset ovat
lapsia. Lapsen arki – samat leikit ja touhut – jatkuvat laitoksessakin. Ilo oli
myös huomata, että laitoksessa olleet lapset olivat terveitä ja hyväntuulisia.
Silmät ja korvat on pidettävä auki niin aidossa ihmisten kohtaamisessa kuin
muutekin, jotta hyvät asiat huomaa.
Kaikista
sosiaalityön sektoreista juuri lastensuojelu kytkeytyy viranomaistoimintana
ehkä voimakkaimpana eri lakeihin sekä päätöksenteossa että käytännössä. Hyvät
käytännöt on osattava mielipiteen selvittämisestä aina päätöksen tekoon ja
niistä tiedottamiseen. Vuoden vaihtuminen tuo jonkin verran uutta myös
lastensuojelutyöhön erityisesti uudistuvan sosiaalihuoltolain puolesta.
Lakimuutoksilla pyritään erityisesti peruspalvelujen vahvistamiseen, toisin
sanoen resurssien lisäämiseen ennaltaehkäiseviin palveluihin, joista on tähän
mennessä ehkä eniten karsittu ja säästetty. Lastensuojelun kuuluisi olla
viimesijaisin toimija kunnan palvelurakenteen tukiverkossa, mutta suunta on aikaisimpina
vuosina ollut aivan toinen. Lain tarkoitus, siis kotipalvelun, tukihenkilön,
vertaisryhmätoiminnan ja perhetyön saaminen ilman lastensuojelun asiakkuutta
onkin siis varsin esimerkillinen, mutta varsinainen sujuva käytännön
toteutuminen taitaa usealla tavalla hakea vielä muotoaan! Mielenkiinnolla
saadaankin jäädä odottamaan koko sosiaalihuoltolakipaketin toteutumista ihan
valtakunnallisesti.
Meikäläisen
työharjoittelu jatkuu edelleen ja sen voin sanoa, että mielessä elänyt
lastensuojelun ”mörkö” on kyllä karissut pois! Suosittelen harkkapaikkana siis
muillekin. :)
Tilda, 2. vuoden sosiaalityön opiskelija Kuopiosta