lauantai 28. helmikuuta 2015

Voiko valitusvirttä vaimentaa?

Katselin joku aika sitten Voice of Finland ohjelmaa ja siinä brasilialainen laulajakokelas sanoi olevansa tyytyväinen siihen, että on syntynyt Brasiliassa, sillä Suomessa on niin paljon hyviä juttuja, joita moni Suomessa syntynyt ei tunnu aina arvostavan. Palasin itse muutama viikko sitten Alankomaista vaihdosta ja minulle nousi siellä myös ajatus, että Suomessa on paljon hyviä juttuja, joita meidän tulisi muistaa aina välillä pitää arvossa. Näemme lehdissä aina välillä listoja milloin turvallisimmista ja milloin onnellisimmista maista ja monella vastaavalla listalla Suomi on kärkisijoilla. Silti usein tulee unohdettua, että moneen maahan verrattuna meillä on kattava perusturva, hyvä julkinen sairaanhoito, ilmainen koulutus ja monia muita ainakin omasta mielestäni hyviä juttuja.

Vaihdossa ollessani kuulin usealtakin ihmiseltä, etenkin Etelä-Euroopasta tulevilta, kuinka he olivat nähneet dokumentteja Suomen koulujärjestelmästä ja olivat kiinnostuneita siitä, että ihmiset ihan haluavat olla opettajia, opettajat ovat korkeasti koulutettuja ja siitä maksetaan kohtuullista palkkaakin. Toki olin itsekin kuullut hyvistä pisa-tuloksista, mutta en silti ollut ajatellut, että meidän peruskoulumme opettajissa olisi muuten ollut jotakin erikoista. Keskustelua nousi myös ilmaisesta korkeakoulutuksesta, josta saa vielä opintotukeakin. Se ei myöskään ole mikään kaikkialla tunnettu käsite, ja kyllä aluksi tulikin kauhisteltua esimerkiksi yhdysvaltalaisten kurssikavereideni noin 30000 dollarin lukuvuosimaksuja. Eräässä seminaarissa sain myös kertoa suomalaisesta vanhempainvapaajärjestelmästä. En tosin ollut aiheeseen koskaan juurikaan perehtynyt, mutta tuon kurssin opettajan mukaan Alankomaissa ajatellaan, että Suomessa ja Ruotsissa on kaikkein paras systeemi tässä, kun taas heillä virallinen vanhempainvapaa on parin kuukauden luokkaa, eikä monessa muussakaan maassa ole mahdollista olla kolmea vuotta erilaisilla lapsiperhe-etuuksilla. Yhdysvalloissa moisia etuuksia ei ole olemassakaan, mistä kertoi myös Helsingin Sanomat  (http://www.hs.fi/ulkomaat/a1423721705224) jokin aika sitten. Muista maista tulleiden kanssa keskusteltaessa kävi myös ilmi, ettei 4-5 viikon kesälomat lomarahoineen ole monessa paikassa mikään automaatio.

Toki meilläkin on monessa asiassa parantamisen varaa, esimerkiksi vanhustenhoito ja lastensuojelu ovat usein otsikoissa resurssien puutteen vuoksi. Kuitenkin meidän tulisi aina välillä valittaessamme julkisista palveluista (en sano, että en itse valittaisi pikkujutuista) muistaa, että monet asiat ovat meillä kuitenkin keskimääräistä paremmin. Enkä sano, ettei koskaan saisi valittaa tai ettei sille toisinaan olisi tarvettakin, mutta ehkä ennen kun valittaa suureen ääneen rumista äitiyspakkauksen vaatteista voisi ajatella, että onpa kiva kun se on olemassa.


Jenni

Tiedottaja/ TaSO ry. 

tiistai 24. helmikuuta 2015

Busted: I’m a sossu b***h*!

Tulin valituksi sosiaalityön opiskelijaksi Tampereen yliopistoon kesällä 2012. Olin käymässä kotona lounaalla kiireisen siivousduunipäivän keskellä, ja ajattelin huvikseni vilkaista valintapalvelua. Illalla nostettiin maljaa muunkin kuin uuden Hervannan kämpän kunniaksi ja syyskuun ensimmäisenä päivänä avautuivat yliopiston ovet.

Ekat viikot olivat täyteen ahdettuja informaatiosta: tuutorit, opiskelukaverit, opetusohjelma ja -suunnitelma, henkilökunnan sosiaalityön gurut, Linna-rakennuksen ruokala, opiskelijakortin vilauttelu, yliopiston kirjasto, Telakan terassi sekä bussi numero 13. Jo ensimmäisillä viikoilla pääsin näkemään sääennusteen omaisia keskusteluja sosiaalialasta, joita värittivät epävarmuuden, resurssipulan, työssäjaksamisen ja riittämättömästi valtautuneiden työntekijöiden maineen syvän harmaat värit.

Hemmetti, mites tää alavalinta nyt sitten tulikaan tehtyä, muistan miettineeni noiden raskaina pilvinä roikkuvien keskustelujen keskellä. Jumalauta, aattelin, että tän ammatin kautta voin tehdä ainakin jotain kestävää, hyvää ja ihmisläheistä, muistan murehtineeni. Ajatus- ja informaatiopyörteen syöksyvirtauksen keskeltä löytyi onneksi innostava ja luottamuksen arvoinen hurrikaanin silmä: Talentia. Liityin heti, enkä saanut edes leffalippuja ;)*

Koen, että Talentia on minulle itselleni kirjaimellisesti hurrikaanin silmä. Se on taho, jonka olemassaolon kautta voi uskoa vahvemmin siihen, että jollakin taholla joukko ammattitaitoisia ihmisiä ajaa etujani tulevana ammattilaisena. Koen, että on olemassa taho, joka tukee minua eri puolilta roolissani sosiaalityöstä kiinnostuneena henkilönä tai sen ammatillisena toteuttajana. Koen, että on taho, joka pitää puoltani edunvalvonta-asioissa liittyen toki palkkaukseen ja työsopimusasioihin, mutta vieläkin vahvemmin sosiaalisen työn asemaa ajamiseen ja korostamiseen yhteiskunnassamme. On se joku, joka kannattelee sateenvarjoa paitsi rakentuvan ammatti-identiteettini ja työn tekemisen mahdollisuuksieni yllä niiden ollessa uhattuina yhteiskunnallisten rankkasateiden ja tulvavuosien keskellä. Hurrikaanin silmässä vallitsee turvallinen rauhallinen säätila.

Kaikki edellä mainittu edesauttaa mielestäni myös asiakkaidemme asemaa. Jos työntekijät saavat voida hyvin ja kokea olevansa tuettuja työssään, voivat he tehdä laadukkaammin työtään. Tämä on yksi keskeinen perustelu omalle ay-toiminnalleni: voin perustella sen merkityksen myös laajemman yhteiskunnallisen vaikuttamistyön kautta, enkä vain omia työntekijäetuisuuksiani ahnehtien. Oho, olipas radikaalisti sanottu näin sossuksi! Mutta koska, sosiaalialalla en uskalla olla hiljaa.

Kevään tuloon inspiroivin ja sateenvarjon käyttämisestä muistuttaen,
Eveliina Julkunen
TaSO ry:n varapuheenjohtaja 2015


* Yleensä Talentian jäseneksi liittyvä opiskelija saa leffalipun, mutta itse liityin ”hölmöyksissäni” jo ilman moisia täkyjä. Mutta koska reiluus, niin sain sen lipun lopulta myöhemmin opiskelija-asiamiehen vierraillessa yliopistollamme <3


* B***h = blaah?!

perjantai 13. helmikuuta 2015

Puheenjohtajan lokikirja osa 1

Eli uudenkarhea puheenjohtaja tervehtää TaSOkasta jäsenistöä!

Kestää aina hetkensä, että oppii kirjoittamaan uuden vuosiluvun päivämääriin vuoden vaihtumisen jälkeen. Sitten yhtäkkiä huomaakin, että eletään jo helmikuuta ja päivät alkavat pidetä. Opiskelijalle vuodenvaihde on eräänlainen nollauspiste, jonka jälkeen voi suunnata odotukset kohti edessä siintävää kevättä ja kesää jäljellä olevine opintoineen ja kesätyösuunnitelmineen. Myös TaSO ry:ssä uusi hallitus on päässyt työskentelyn makuun ja kova tohina käy hallituksessa tulevan vuoden suunnitelmia väkästellessä. Uutta vuotta 2015 sosiaalialalla tulee työllistämään paljon maamme hallituksen pyrkimykset rukata sosiaali- ja terveyshuollon järjestelmiä uusiksi ja suunnasta jos toisesta on myös emo-Talentiaa työllistetty lausuntopyynnöillä monista uusista lakiesityksistä. Myös me TaSO ry:ssä opiskelijoiden edustajina koimme velvollisuudeksemme ottaa kantaa valmisteilla olevaan ammatinharjoittamislakiin sen sisältämän sijaisten kelpoisuusmääritelmien suhteen. Käy nettisivuillamme lukemassa, mitä asiaan lausuimme! (http://www.talentia.fi/taso) Tulemme TaSO ry:ssä seuraamaan lakiuudistusten edistymistä ja suunnitteilla on ainakin juttusarja blogiimme tulevista uudistuksista. Seuraathan meitä täällä blogissa ja Facebookissa jatkossakin!

TaSO ry:n vuoden teemana on ”Arvokas sosiaaliala”. Teeman tarkoitus on toimia punaisena lankana vuoden toiminnassa ja teema tulee näkymään esimerkiksi vuoden päätapahtumassamme TaSO-päivillä. TaSO-päivät järjestetään perinteisesti marraskuussa (14.–15.11.2015) Turussa. Vuoden teemamme myötä haluamme haastaa meitä kaikkia ajattelemaan, mitä sosiaalialan arvokkuus on ja mitä sen eteen pitää tehdä, että sosiaaliala pääsisi nauttimaan sille kuuluvaa arvostusta niin yhteiskunnallisesti kuin ruohonjuuritasolla. Jokainen sosiaalialan edustaja voi päivittäin tehdä ratkaisuja, joiden myötä tuoda esiin sosiaalialalla tehtävää kullanarvoista työtä – oli se sitten arvokkaan asiakastyön, tutkimuksen tai vaikkapa vaikuttamistyön kautta. TaSO ry:n hallitus kannustaa kaikkia jäseniään muistuttamaan ympäröivää yhteiskuntaa – ja miksi ei myös meitä itseämme – tasaisin väliajoin niistä syistä, miksi sosiaalista ei saa yhteiskunnassamme unohtaa!

Jos haluat vaikuttaa TaSO ry:n teemavuoden toteuttamiseen ja esimerkiksi siihen, miten voisimme järjestää TaSO-päiville teemamme mukaista toimintaa, olethan meihin yhteydessä! Muistutan myös jokaisen jäsenemme mahdollisuudesta osallistua TaSO ry:n toimintaan. Voitte olla yhteydessä esimerkiksi aluevastaavaamme Teemuun, jos haluatte tukeamme vaikkapa jonkinlaisen tapahtuman järjestämisessä omalla paikkakunnalle. Tai, voitte laittaa viestiä mediavastaavallemme Tiialle, jos haluatte nostaa blogimme kautta jotain teidän mielestänne tärkeitä asioita esiin oman jutun muodossa. Jos mielessäsi on jotain muuta, josta haluaisit keskustella meidän kanssamme tai johon toivoisit meidän reagoivan, ole yhteydessä allekirjoittaneeseen tai koko hallitukseen sähköpostilistamme kautta. Ollaanhan yhteyksissä?

Arvokasta ja TaSOkasta sosiaalialan vuotta meille kaikille!

Lotta Reito
TaSO ry:n puheenjohtaja 2015