Käsiteanalyysissä näyttöön perustuva sosiaalityö

Pyrin hahmottelemaan tässä käsiteanalyysissä näyttöön perustuvan sosiaalityön sisältöä, tulkintoja ja suhdetta sen lähikäsitteisiin. Uusliberalistisen talouspolitiikan nousu, tuloksellisuuden ja evidenssin vaatiminen esimerikiksi hyvinvointipalveluilta on nostanut keskustelua näyttöön perustuvasta sosiaalityöstä (Raunio 2010, 387). Vaikuttavuuden vaatimukseen saattaa liittyä myös viimeaikainen globaali taloustilanne, jonka seurauksena hyvinvointipalveluita ollaan karsimassa. (Pohjola 2012b, 26.) Säästöpaineiden alla eri hyvinvointipalvelut joutuvat kilpailemaan rahoituksesta, jolloin vaikuttavuus voidaan ajatella argumenttina palvelun tarpeellisuudesta. Toisaalta vaikuttavuus on tärkeä osa mitä tahansa hyvinvointipalvelua, sillä niiden tarkoituksena on yleisimmin asioiden tai olosuhteiden parantaminen. Esimerkiksi Isossa-Britaniassa, USA:ssa, Ruotsissa ja Tanskassa näyttöön perustuvalla sosiaalityöllä on vakiintunut asema. (Haverinen 2013, 65–66).

Suomessa näyttöön perustuva sosiaalityö on vielä marginaalisessa asemassa (Raunio 2010, 391–392 ). Se näkyy esimeriksi vakiinnuttomana termistönä. Tampereen yliopiston sosiaalityön professorin Kyösti Raunion Janukseen kirjoittama artikkeli on Suomessa teemaan liittyvän kirjallisuuden lainatuimpia tekstejä. Hänen mukaansa näyttöön perustuva sosiaalityö voidaan määritellä joko suppeasti tai laajasti. Laajan määritelmän tavoitteena on yhdistää parasta käytettävissä olevaa tietoa, asiakkaan odotuksia ja kokemuksia sekä paikallisia tilanteita ja olosuhteita. Tarkoituksena on kuitenkin jättää tilaa myös professionaaliselle ja inhimilliselle harkinnanvaraisuudelle. (Raunio 2010, 290.) Suppean määritelmän mukaan näytöksi kelpaa vain tieto, joka on tuotettu tarkasti kontrolloidulla koeasetelmalla. Tällöin muuttujiksi hyväksytään vain objektiivisiset ominaisuudet, ja työn sisältö on standardoitu ohjeiden tai normiston avulla. (Mullen 2004, 8.)

Näyttöön perustuvan sosiaalityön käsitteellä on läheinen suhde myös sosiaalityön vaikuttavuuteen. Periaatteessa termejä voidaan käyttää synonyymeina, sillä näiden kummankin orientaatio on intervention analyysissä. Toisaalta sosiaalityön vaikuttavuus voidaan nähdä yläkäsitteenä, johon näyttöön perustuva sosiaalityö tarjoaa yhden sovellutuksen. Asema voidaan kuitenkin asettaa myös päinvaiston ja tulkita vaikuttavuus näyttöön perustuvan sosiaalityön ominaisuudeksi. Lapin yliopiston sosiaalityön professorin Anneli Pohjolan mukaan sosiaalityön vaikuttavuus, arvioivat strategiat ja näyttöön perustuvat käytännöt ovat lähes samansisältöisiä. Hän pyrkii selkeyttämään termistöä luomalla käsitteiden synteesiä, jota hän nimittää tutkimukseen perustuvaksi sosiaalityöksi. Sosiaalityön vaikuttavuutta voidaan Pohjolan mukaan ymmärtää seurauksina, hyötyinä ja onnistumisina, tuloksellisuutena tai laatuna. Sitä voidaan toisaalta arvioida myös eri tasoisena ilmiönä, kuten tarkoituksenmukaisuutena, tavoitteiden saavuttamisena, organisaatioiden toimintana ja laatujärjestelmien arviointina. (Pohjola 2012b, 21, 22–24.) Sosiaalityön vaikuttavuuden tutkimuksessa voidaan käyttää realistista arviointia, jossa vaikuttavuutta pyritään arvioimaan ilman koeasetelmaa. Tarvoitteena on muuttujien vaikutusvoiman mahdollistaminen ja niiden seuraaminen. (Karjalainen, Blomgren, Mikkonen & Nevalainen 2013, 58–59.) Toisaalta Kivipelto, Blomgren, Karjalainen ja Saikkonen (2013, 105) arvioivat, että muuttujista ei välttämättä nähdä suoraan vaikutusmekanismia, jolloin tuloksia voidaan kompensoida menetelmällisellä reflektiolla.

Näyttöön perustuvan sosiaalityön yleistymistä on saattanut hankaloittaa myös tieteenfilosofiset erot näyttöön perustuvan käytännön ja vallitsevien sosiaalityön käytäntöjen välillä. Suomessa vallitsevana sosiaalityön tieto- ja menetelmäpohjan asemaa korvaa yksilö- ja tilannekohtaisuutta korostava eettinen näkökulma. Pohjolan mukaan (2012a, 11) näyttöön perustuva sosiaalityö pohjautuu lääketieteessä käytössä olevasta näyttöön perustuvan käytännön käsitteeseen. Sen taustateoriana vaikuttaa voimakkaammin empiristinen ja luonnontieteellinen asenne, siinä missä sosiaalityössä tieto nähdään pikemminkin sosiaalisesti rakentuneena. Tämä on vaikeasti yhdistettävissä luonnontieteelliseen koeasetelman käyttöön, joka on perustana myös näyttöön perustuvalle käytännölle (Pohjola 2012b, 26). Näyttöön perustuva sosiaalityö tarvitseekin siten omanlaista taustateoriaa, johon tutkimus voidaan sitoa. Yksi vaihtoehto sille on ohjelmateoria, jonka tarkoituksena on jäsentää arvioinnin kohteena oleva toiminta. Tämä voidaan tehdä esimerkiksi monitasoiseksi kaavioksi, johon eri ilmiöden ja käsitteiden vaikutussuhteita voidaan havainnollistaa. (Kemppainen & Ojaniemi 2012, 57-58, 60.) Käytäntöjä edustavat esimerkiksi Talentian, eli Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattiliiton eettiset ohjeet. Esimerkiksi Raunio (2011) pohtii artikkelissaan millaisia haasteita etiikka asettaa näyttöön perustuvalle sosiaalityölle.

Näyttöön perustuva sosiaalityö on mielestäni sosiaalityön menetelmällisyyden looginen jatke, sillä sosiaalityön perimmäinen tarkoitus on muutoksen aikaansaaminen. Loogisuus on perusteltavissa sillä, että tieteellisesti tuotetulla tiedolla on päästävissä tarkimpaan kuvaukseen todellisuudesta. Tätä voidaan puolestaan argumentoida tieteellisen prosessin ansiokkuudesta, joiksi voidaan luetella esimerkiksi  menetelmällisyys, objektiivisuus ja toistettavuus. Näyttöön perustuvalle sosiaalityölle voidaan arvioida olevan yhteiskunnallista vaatimusta toisaalta sosiaalityön ammatillisen legitimiteetin sekä yhteiskunnallisen ja politiittisen paineen vuoksi.  Toisaalta näyttöön perustuvan sosiaalityön suppea tulkinta voisi pikemminkin vähentää sosiaalityön legitimiteettiä, jos se tarkoittaisi ammatillisen harkinnanvaraisuuden vähentämistä ja toimintamanuaalien käyttöönottoa. Laajassa tulkinnassa tällaista ongelmaa ei ole. Tosin sosiaalityön vallitsevat käytännöt ovat hankalasti yhdistettävissä tietoteoreettisesti sekä vallitsevien käytäntöjen suhteen. Näyttöön perustuvan sosiaalityön yleistymisestä ei kuitenkaan seuraisi eettisen arvopohjan poistumista sosiaalityöstä kokonaan, sillä on eri asia kysyä miksi jotakin tehdään, kun miten jotakin tehdään. Tiede ja analyyttiset menetelmät eivät siis voi sinällään vastata millaisia asioita täytyisi toteuttaa, vaan pikemminkin miten tavoitteisiin voidaan päästä. Näyttöön perustuvaa sosiaalityötä voidaan perustella myös moraaliselta kannalta siten, että on eettisesti oikein maksimoida sosiaalityön vaikuttavuus, jotta mahdollisimman monen asiakkaan olot kohentuisivat mahdollisimman paljon.

Teemu Hakanen

Aluevastaava

Lähteet

Haverinen Riitta. 2013. Vaikuttavuus ja näyttö tavoitteena sekä sosiaalityön asiakastyön tutkimuksen kohteena. 65 – 85. Teoksesta Pohjola Anneli, Kemppainen Tarja & Väyrynen Sanna (toim.). 2012. Sosiaalityön vaikuttavuus. Lapin yliopistokustannus: Rovaniemi.

Karjalainen Pekka, Blomgren Sanna, Mikkonen Jaana & Nevalainen Jaana. 2013. Tapauskohtaista vaikuttavuutta Tuusulassa. 52 – 79. Teoksesta Kivipelto Minna, Blomgren Sanna, Karjalainen    Pekka & Saikkonen Paula (toim.). 2013. Vaikuttavaa aikuissosiaalityötä – arviointimalleista mittareihin: Tutkimus- ja kehittämishankkeen loppuraportti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: Helsinki.

Kemppainen Tarja & Ojaniemi Pekka. 2012. Tieto ja vaikuttavuuden arviointi käytännön sosiaalityössä. 43 – 64. Teoksesta Pohjola Anneli, Kemppainen Tarja & Väyrynen Sanna (toim.). 2012. Sosiaalityön vaikuttavuus. Lapin yliopistokustannus: Rovaniemi.

Kivipelto Minna, Blomgren Sanna, Karjalainen Pekka & Saikkonen Paula. 2013.Yhteenveto ja johtopäätökset. Teoksesta Kivipelto Minna, Blomgren Sanna, Karjalainen Pekka & Saikkonen Paula (toim.). 2013. 101 – 113. Vaikuttavaa aikuissosiaalityötä – arviointimalleista mittareihin: Tutkimus- ja kehittämishankkeen loppuraportti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: Helsinki.

Mullen Edward J. 2004. Evidence-Based Practice in a Social Work Context – the United States Case. Stakes: Helsinki.

Pohjola Anneli. 2012a. Moniuloitteinen vaikuttavuus. Teoksesta Pohjola Anneli, Kemppainen Tarja & Väyrynen Sanna (toim.). 9 – 15. 2012. Sosiaalityön vaikuttavuus. Lapin yliopistokustannus: Rovaniemi.

Pohjola Anneli, 2012b. Tutkimukseen perustuva vaikuttavuus. Teoksesta Pohjola Anneli, Kemppainen Tarja, Väyrynen Sanna (toim.). 19 – 42. 2012. Sosiaalityön vaikuttavuus. Lapin yliopistokustannus: Rovaniemi.

Raunio Kyösti. 2010. Onko näyttöön perustuvalla käytännöllä tulevaisuuttta sosiaalipalveluissa. Janus. Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakausilehti 8 (4), 287-395. 

Raunio Kyösti. 2011. Arvot ja etiikka ammatillissa käytännöissä – sosiaalityön etiikka näyttöön perustuvan käytännön haasteena. Teoksesta Pehkonen Aini & Väänänen-Fomin Marja (toim.).   2012. Sosiaalityön arvot ja etiikka. PS-kustannus: Jyväskylä.