Päihdesosiaalityö ja riippuvuus

Riippuvuuksien tarkastelukulma on usein yksilökeskeinen ja niistä harvemmin keskustellaan yhteiskuntatasolla. Päihdepolitiikkaa toteutetaan Suomessa kansanterveysmallista käsin, jonka mukaan haittojen määrä on yhteydessä kokonaiskulutukseen. Kuitenkin arviot esimerkiksi alkoholihaitoista kärsivien alkoholistien osuus vaihtelee paljon, noin 30 ja 80 prosentin välillä.(Simpura 2000, 140-141.) 

Terveyskirjasto.fi:n mukaan alkoholin suurkuluttajia on Suomessa noin 300 000 – 500 000 (Huttunen 2012). Tämä tarkoittaa että alkoholihaitoista suuri osa kohdistuu yksilöille, joilla varsinaista addiktio-ongelmaa ei ole. Tästä puolestaan seuraa, että addiktio-ongelmien ratkaisu ei voi olla ainoa keino alkoholipolitiikan toteuttamiseksi. Huumausaineiden osalta kulutus- ja haitta-arvioiden toteuttaminen on hankalempaa, sillä huumausaineita on useita ja niiden haittavaikutukset ovat kirjavia. (Simpura 2000, 140-141.) Alkoholi aiheutti THL:n 2013 julkaiseman raportin mukaan vuonna 2010 noin 1,3 miljardin euron kokonaiskustannukset yhteiskunnalle (Alkoholi Suomessa – Kulutus, haitat ja politiikkatoimet 2013, 39).

Käsitteitä riippuvuus ja addiktio käytetään usein synonyymeina. Sanoilla on kuitenkin merkityseroja, sillä kaikki riippuvuusilmiöt eivät ole addiktiivisia. Addiktio tarkoittaa perimmältään pakonomaista mielihyvää tuottavaa toimintaa, josta on haittaa pitkällä aikavälillä. Näin ollen addiktiossa on aina kysymys myös motivaatio-ongelmasta. (Koski-Jännes 1998, 24.; Koski-Jännes 2008, 7) Ihmiset esimerkiksi ovat riippuvaisia toisista ihmisistä, ravinnosta, vedestä, hapesta ja unesta, eikä näihin välttämättä liity mitään problemaattista käyttäytymistä.  

Riippuvuus voi kehittyä mihin tahansa välitöntä tyydytystä tuottavaan toimintaan. Tässä yhteydessä riippuvuuskäsite jaetaan kahteen alaosioon, aineriippuvuuksiin ja toiminnallisiin riippuvuuksiin. Aineriippuvuuksissa riippuvuuden kohde on jokin nautintoaine ja toiminnallisissa riippuvuuksissa jokin toiminta. Esimerkkejä toiminnallisista riippuvuuksista ovat uhkapelaaminen, jatkuva sukupuolikumppanien vaihtaminen, buliminen syöpöttely, pakonomainen liikunta ja ostovimma. (Koski-Jännes 2000, 138.) Riippuvuus yleensä kasvattaa riippuvuuden kohteena olevan toiminnan kertoja ja määrää, ja lisäksi riippuvuuksista on haittaa myös muihin elämän osa-alueisiin (Koski-Jännes 1998, 45, 47). Esimerkiksi alkoholin liikakulutuksesta seuraa useanlaisia haittoja. Tällaisia ovat ylipaino, kohonnut diebetesriski, tuki- ja liikuntaelinsairaudet, maksakirroosi, haimatulehdus, sydänlihassairaus, aivoverenvuoto, hermoratasairaus, syöpä vastustuskyvyn heikkeneminen ja infektioriskin kasvu sekä onnettomuusriskin kasvu. (Laaksonen 2009, 91-92.) Päihdeongelmien hoitaminen on perusteltavissa juuri haittojen vähentämisellä (Saarnio 2009, 19).

Se, miten päihdeongelmia hoidetaan, riippuu taustalla olevien ilmiöiden määrittelystä. Esimerkiksi päihteiden käyttöä voidaan tarkastella  erittelevät psykologian, lääketeiteiden ja sosiaalitieteiden näkökulmista (Lappalainen-Lehto, Romu & Taskinen 2007, 17). Päihdetyön kokonaisperspektiiviksi voidaan avata päihdehoito, päihdekuntoutus ja päihdesosiaalityö. Näissä  taustaviitekehykset ovat eritelty lääketieteen, sosiaalityön ja moniammatillisen työskentelyn suhteen. (Lapin korkeakoulukonserni.) Mikäli tyydyttäydytään näkökulmassa, jossa päihdesosiaalityö on suoranaisesti sosiaalityön näkökulmasta suoritettua päihteiden parissa tehtävää työtä, olisi syytä määritellä sosiaalityön ominaiset lähtökohdat työskentelylle. Hankaluutena on se, että myös sosiaalityölle on moninaisia määritelmiä. 

Kyösti Raunio (2009) kirjoittaa kirjassaan Olennainen sosiaalityössä, että  tavanomaisesti sosiaalityön sisällöiksi määritellään käytäntö, koulutus ja tutkimus ja siten sosiaalityö yleensä määrittyy juuri käytännöksi ja erityisesti ammatilliseksi toiminnaksi.  Ammatillinen toiminta voidaan puolestaan avata professionaalistumiseksi, organisatoriseksi toiminnaksi, interventioksi ja konkreettiseksi tekemiseksi. (Raunio 2009, 5, 31.) Professionaalisessa toiminnassa korostetaan legitiimiä ammattiasemaa, josta maksetaan palkkaa. Organisatorisesti tarkasteltuna sosiaalityön toimintaa voidaan eritellä  erikoistuneiden yksilöiden suhteen. Erikoistuminen voi tapahtua toimialoittain tai ikäkausittain. Erilaisia toimialoja ovat esimerkiksi mielenterveys-, päihde-, ja vammaistyö. Ikäaloittain työtä voidaan eritellä esimerkiksi lasten, aikuisten ja vanhusten suhteen. Sosiaalityö interventiona  tarkoittaa pyrkimystä muuttaa asiakkaan vallitsevaa tilannetta. Konkreettisena toimintana sosiaalityötä voidaan eritellä ”kuka tekee kenelle miten ja millä perusteella”. (Raunio 2009, 32, 49, 58-59, 68.) Edellisen tarkastelun valossa päihdesosiaalityötä voidaan eritellä professionaaliseksi sosiaalityöntekijöiden suorittamaksi päihdetematiikassa tehtäväksi interventiiviseksi työksi, jota tehdään itsenäisessä ja erikoistuneessa organisaatiossa täysi-ikäisille tunnettujen menetelmien ja juridiikan turvin.

Henkilökohtainen näkemykseni sosiaalityön luonteesta korostaa sen interventiivistä aspektia. Saman voi tulkita myös edellä mainitusta Raunion (2009) tarkastelusta. Edellinen päihdesosiaalityön määritelmä ei kuitenkaan ota sinällään kantaa miten sosiaalityötä tehdään. Malcolm Paynen (2005)  mukaan sosiaalityön teoriatyypit voidaan eritellä teorian orientaation suhteen siten, mitä sosiaalityö on, miten sosiaalityötä tulisi tehdä ja teorioihin asiakkaan todellisuudesta. (Payne 2005, 6.) Työtä ohjaavat teoriat voidaan lisäksi eritellä selektiivisiksi ja eklektiivisiksi. Selektiivisessä suuntauksessa sopivia teorioita valikoidaan tarpeen ja tilanteen mukaan. Eklektiivisessä orientaatiossa tavoitteena on synteettinen näkemys kuvattavista ilmiöistä. (Payne 2005, 30-31.) 

Eklektiiviset teoriat vastaavat mielestäni tarpeeseen luoda jäsennettyä ja jaettua näkökulmaa asiakastyöhön. Selektiiviset teoriat antavat kuitenkin vapautta tarkastella ilmiöitä vielä laajemmin. Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun on tarpeen käyttää laajalti erilaisia menetelmiä. Riippuvuus on mielestäni juuri sellainen ilmiö, että näkökulmia on syytä olla useita. Tämä toisaalta asettaa työn varsin haastavaksi, etenkin kun pelkästään itse sosiaalityölle ei näytä olevan yhtä yhtenäistä tai vakiintunutta teoriaa tai näkemystä. 

Teemu Hakanen
TaSO ry
aluetoimintavastaava

Lähteet:

Alkoholi Suomessa – Kulutus, haitat ja politiikkatoimet 2013. Toimittaneet Karlsson Thomas, Kotovirta Elina, Tigerstedt Christoffer & Warpenius Karatiina. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Huttunen Jussi. 2012. Alkoholi ja terveys. Terveyskirjasto.fi / Lääkärikirja Duodecim / Alkoholi ja terveys. [http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk01120] Internetsivusto.
Koski-Jännes Anja. 1998. Miten riippuvuus voitetaan. Helsinki: Otava.
Koski-Jännes Anja. 2000. 611 Aine- ja toiminnalliset riippuvuudet. Teoksesta Päihdekansio -selvää tietoa. Helsinki: A-linikkasäätiö.
Koski-Jännes Anja. 2008. Johdanto. Teoksesta Kohti muutosta -motivointimenetelmiä päihde- ja käyttäytymisongelmiin. (Toim.) Koski-Jännes Anja, Riittinen Liisa & Saarnio Pekka.
Laaksonen Esti. 2009. Alkoholiriippuvuuden hoidon tehostaminen. Teoksesta Irti päihdeongelmista (Toim.) Tammi Tuukka, Aalto Mauri, Koski-Jännes Anja. Helsinki: Edita.
Lapin korkeakoulukonserni/ Yhteiset yksiköt: Aikuiskoulutuspalvelut: Päihdetyön osaaminen. Viitattu 24.6.2015.  [http://www.luc.fi/Suomeksi/Yhteiset-yksikot/Aikuiskoulutuspalvelut/Paihdetyon-osaaminen]. Internetsivusto.
Lappalainen-Lehto Riitta, Romu Maija-Liisa & Taskinen Mailis. 2008. Haasteena päihteet: ammatillisen päihdetyön perusteita. Helsinki: WSOY.
Raunio Kyösti. 2009. Olennainen sosiaalityössä. Helsinki: Gaudeamus
Saarnio Pekka. 2009. Psykososiaalisen päihdehoidon tutkimus. Teoksesta Irti päihdeongelmista (Toim.) Tammi Tuukka, Aalto Mauri, Koski-Jännes Anja. Helsinki: Edita
Simpura Jussi. 2000. Riippuvuus yhteiskunnassa. Teoksesta päihdelinkki – selvää tietoa. Helsinki: A-klinikkasäätiö.
Payne Malcolm. 2005. Modern Social Work Theory. Chicago: Lyceum Books Inc.