Vieriviä kiviä - luopumisen tuskasta, mutta samalla myös toivonkipinöistä tulevaisuudelle

Aloittaessani sosiologian opinnot vuonna 2008 Turun yliopistossa, en olisi voinut arvata mitä opiskelijaelämä mahtaakaan tuoda minulla tullessaan. Yliopistoon pääseminen ei ollut vuotta aiemmin ylioppilaaksi kirjoittaneelle mikään itsestäänselvyys, vaan pikemminkin jonkinlainen askel kohti suurta tuntematonta. Postista tulvi jos jonkinlaisia yliopiston brocuuria, esittelylehtistä ja ns. fuksimateriaalia. Opiskelijaelämä oli valmis alkamaan.

Noista ensiaskeleistani yliopistolla on kulunut kohta kuusi ja puoli vuotta. Nyt yhtä kurssia ja gradua vaille maisterismiehenä on aika hieman luodata mennyttä ja istahtaa hetkeksi alas pohtimaan, mitä nämä vuodet ovat minulle tarjonneet. Mitä olen näiden vuosien aikana oppinut ja miltä tulevaisuus näyttää minusta, pian sosiaalityöntekijäksi valmistuvasta tulevasta sosiaalialan ammattilaisesta?

Lähdin opiskelijaelämään aktiivisesti mukaan heti opiskelujen alusta lähtien. Olin mm. tiedekuntajärjestön julkaiseman lehden päätoimittaja sekä vuotta myöhemmin puheenjohtaja. Oli paljon uuden opettelua, uusia ihmisiä sekä välillä läpi yön kestäviä juhlia, jotka päättyivät usein senhetkisen maailmanmenon reflektointiin ja maailmanpelastusoppaan laatimiseen. Tuo kaikki oli minulle uutta. En kuitenkaan kokenut sosiologiaa omakseni, vaan päätin vaihtaa pääainetta sosiaalityöhön keväällä 2012. Se oli iso ja merkittävä siirto oman tulevaisuuteni kannalta. Opiskelujen pääkallopaikaksi valikoitui Kuopio, alkuperäinen synnyinkaupunkini. Olin jo sosiologian opintojeni aikana pohtinut lähtemistä mukaan enemmän ammatilliseen edunvalvontaan, mutta minusta tuntui etten löytänyt sosiologiasta niin sanottua kotipesääni.

Kuopioon muutettuani lähdin mukaan myös TaSOn toimintaan. Nyt kaksi vuotta hallituksessa olleena ja valmistumisen kynnyksellä on aika luovuttaa pestini seuraajalleni ja tuleville TaSO-sukupolville. Viimeiset kaksi vuotta ovat menneet tavattoman nopeasti, ja minulla on ollut kunnia olla mukana hallitustoiminnassa mahtavien ihmisten siivittämänä. Oma ainejärjestöni Socius juhlii tulevana viikonloppuna 30-vuotista taivaltaan, ja tulen toimimaan kyseisissä juhlissa seremoniamestarina. Samalla nämä tulevat olemaan viimeiset vuosijuhlina opiskeluaikana. Samalla vuoden loputtua on tullut minun aikani eläköityä opiskelijajärjestötoiminnasta.

Vaikka vuosijuhlat ovat pääasiassa iloinen asia, voi omaa mielentilaa luonnehtia samalla luopumisen melankoliaksi, sillä koen yhden elämänvaiheen ja samalla kuusi ja puoli vuotta sitten aloitetun urakan lähennellä pikku hiljaa päätöstään. Kuluneet opiskeluvuodet ovat olleet elämäni parasta ja samalla raskainta aikaa. Se on ollut ensirakkauden mukanaan tuomaa vaaleanpunaista unelmaa. Viiltävistä sydänsuruista toipumista ja uudelleennousua. Itsensä arvostetuksi tuntemista, häpeää. Ehkä hivenen katkeruuttakin. Olen saanut paljon sekä antanut tavattomasti, mutta henkilökohtaisessa tilinpäätöksessä saldo komeilee lopulta plusmerkkisenä: kyllä tämä kaikki kannatti. Minun on aika suunnata katseet jo pikku hiljaa tulevaan. Vuodenvaihteen takana minua odottaa valmistuminen ammattiin, jossa työllisyysnäkymät ovat hyvät ja saan tehdä työtä jolla on konkreettisia vaikutuksia ja merkitystä ihmisten elämässä.

Vaikka tekijät vaihtuvat, TaSOkas työ jatkuu! Kanna sinäkin kortesi kekoon yhteisten asioiden ja sosiaalialan puolesta asettumalla ehdolle TaSOn hallitukseen vuodelle 2015!


Kaikella rakkaudella, tulevaisuuden myötätuuliin lujasti uskoen.
Jani
Yo-puolen koulutuspoliittinen vastaava

Jani ja Tilda kertovat lisää, miksi kannattaa hakea ehdolle TaSOn hallitukseen!

Ihmisistä välittämisen sietämätön keveys

Rakennepoliittisia ohjelmia, lapsilisien leikkaamista, säästövaatimuksia, luottoluokituksen alentamisia – niistä on Suomen valtion tämänhetkinen arki tehty. Kukaan ei voi kieltää tai olla huomioimatta sitä, että Suomella ei tällä hetkellä mene hyvin.  Ajat ovat siis todistettavasti kovat kaikille mutta erityisesti niille, jotka joutuvat kokemaan elämässään ns. sosiaalisen riskin toteutumisen  - tai niille, joiden koko elämä on enemmän tai vähemmän ollut yhtä sosiaalisten riskien toteutumaa. 

Ajat ovat melkoisen kovat myös sosiaalialalla työskentelyyn, kun yhä enemmissä määrin avuksi sosiaalisessa ja taloudellisessa ahdingossa oleville ihmisille esimerkiksi sosiaalipalveluissa tarjotaan odottamista, jonottamista, niukkuutta tai muuten vaan ei-oota. Inhimillinen kärsimys on sosiaalipalveluihin pesiytynyttä valitettavaa konkretiaa, jota vastaan on tämänhetkisillä eväillä erittäin vaikea taistella – taistelu on kääntynyt enemmänkin kärsimyksen läsnäolon sietämiseksi, sillä valitettavasti empatia ei ole riittävä vastaus ihmisten avuntarpeeseen. 

Ajat ovat siis erittäin kovat eriarvoistumisen näkökulmasta. Eriarvoisuus ei toteudu kuitenkaan vain aineellisella tasolla, vaan kyse on myös vahvasti erojen syntymisestä ajattelun, suhtautumisen ja asenteiden tasolla: yhteiskunnan marginaalin elämismaailman todellisuus on vaarassa hukkua tai kadota, jos tarjoutuu mahdollisuus olla katsomatta mainittuun marginaaliin. Usein sosiaalialalla tai muuten yhteiskunnan marginaalisten ilmiöiden kanssa työskentelevien suusta kuulee kysyttävän, miksi heidän todistamaansa yhteiskunnan puolta ei ajatella, kun yhteiskunnassamme tehdään niin sanottuja vaikeita ja kipeitä päätöksiä- Kysytään, miksi otetaan niiltä pois, joilla on enää hyvin vähän, mitä viedä. 

Liian usein tämänkaltainen kommentointi kuitataan osana ns. sosiaalitanttojen kälinä –diskurssia; sossut nyt hyysäävät muutenkin niitä juoppoja ja ainahan on ollut köyhyyttä ja kyllä silloin kun minä olin nuori rahat saatiin riittämään ja ongelmat pidettiin omia ongelmina. Tällä sosiaalitanttojen purnaamiseksi kuvattavalla toiminnalla, jolla tuodaan esiin niiden yhteiskunnan jäsenten ääntä, jotka eivät sitä kuuluviin saa muuten, on kuitenkin aivan selkeä ammatillinen tavoitteensa. Sosiaalinen raportointi ja rakenteisiin vaikuttaminen ovat osa sosiaalialan ammattitehtävää, ja kuuluu sosiaalialan työntekijöiden ammatilliseen vastuuseen kyseenalaistaa yhteiskunnallisia käytäntöjä ja ratkaisuja, jotka johtavat kyseenalaisiin tuloksiin sosiaalialan asiakkaiden kannalta. 

Joku voisi siis sanoa, että sosiaalialan työntekijöiden ammattiin kuuluu välittää ihmisistä ja heidän asioistaan. Tämä pitää paikkansa. On kuitenkin väärin, jos ihmisistä ja yhteiskunnan hyvinvoinnista välittäminen rajataan ainoastaan sosiaalialan työntekijöiden yksinoikeudeksi siten, että on ainoastaan sosiaalialan työntekijöiden tehtävä luoda välittämistä osaksi palvelurakenteita. Järjestelmämme uudistamisessa välittämisen pitäisi olla myös yksi tärkeä muutoksen argumentti – myös silloin, kun uudistetaan kansantaloudellisia rakenteita.

Mitä sitten pitäisi oikein tehdä, että asiat olisivat toisin ja rakenteissa näkyisi ihmisistä välittäminen? Miten rahat pitäisi jakaa, jotta sosiaalialan asiakkailla olisi parempi olla ja yhteiskunta ei lipuisi jatkuvasti eettisesti kyseenalaisempaan suuntaan? Eräs teollisuuden alalla työskentelevä ystäväni kysyi taannoin minulta relevantin kysymyksen pitäessäni jonkinsorttista saarnaa sosiaalialan asiakkaiden ahdingosta. Hän pyysi minua esittämään vaihtoehdon tai ratkaisun sille, miten talous pitäisi rakentaa, jotta rahaa riittäisi esimerkiksi sosiaalipalveluiden ylläpitämiseen. Kysymys on merkittävä ja ajankohtainen, mutta kuitenkin: sosiaalialan työntekijöiden tehtävä ei pitäisi olla vastauksien tarjoaminen siihen, minkälaisia kansantaloudellisia uudistuksia pitäisi saada aikaiseksi, jotta järjestelmä saataisiin uudistumaan. Sosiaalialan työntekijöillä ei tarvitse olla tähän vastausta samasta syystä, miksi lääkärit eivät toivo potilaiden googlettavan oireitaan diagnoosiehdotuksia varten tai miksi putkimiehet mieluummin korjaisivat putkirikot ammattimaisesti kotiremonttireiskojen jeesusteippiviritysten sijaan: kansantaloudellisten mekanismien ja teorioiden syvätuntemus ei kuulu sosiaalialan osaamisvaatimuksiin, mutta sosiaalisten ilmiöiden tuntemus ja esimerkiksi kansantaloudellisten ratkaisujen vaikutusten raportoiminen taas kuuluu. 

Välittävän yhteiskunnan rakentaminen on kaikkien osallisena olevien vastuulla ja jokaisen yhteiskuntaa ja sen käytäntöjä luovan asiantuntijan pitäisi valjastaa osaamisensa siihen, että sosiaalipolitiikassamme ei jouduta luopumaan täysin oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvoisuudesta. Siten esimerkiksi sosiaalialan työntekijöiden asiantuntemusta pitäisi käyttää hyväksi oikealla tavalla oikeassa kohtaa sen sijaan, että sosiaaliselle raportoinnille viitataan kintaalla. Yhteiskuntamme uudistaminen on suunnattoman suuri tehtävä, johon kaikkien pitäisi osallistua yhteisenä tavoitteenaan ihmisten hyvinvoinnin turvaaminen ilman kaivautumista omien lehmiensä kanssa omiin ojiinsa – on kaikkien tehtävä välittää, jotta yhteiskuntapolitiikkamme saadaan oikeille raiteille. 

Kuitenkin on kysyttävä, miksi ihmisistä välittämistä ja inhimillisen näkökulman esiintuomista vähätellään ”pehmeiksi arvoiksi”, silloin kun vastavoimana on talous ja sen mahdoton tila. Silloin, kun kyse on ihmisten konkreettisista elinolosuhteista ja niihin liittyvistä epäkohdista, vastaus ei voi olla, että pitää tyytyä talouden ohjaamaan kurjuuden sosiaalipolitiikkaan. Viime vuosina ja vuosikymmeninä on ollut normitalkoita, säästötalkoita ja ties mitä muuta yhteiseen taloudelliseen kiristykseen kutsuvaa talkooretoriikkaa. Seuraavana olisi jo aika välittämistalkoille kaiken säästämisen ja vaihtoehdottoman talouspolitiikan keskellä!

Lotta Reito

sosiaalityön opiskelija

varapuheenjohtaja, TaSO ry

Asunnottomuudelle näkyvämmät kasvot

Tänään perjantaina 17.10.2014   vietetään jälleen Asunnottomien yötä eri puolilla Suomea. Asunnottomuuden ajankohtaisuuden vuoksi sihteerimme Tilda kävi haastattelemassa Espoon Asuntojen  johtavaa asumisneuvojaa Anna-Liisa Saukkosta, jolla on pitkä kokemus sekä asumissosiaalisesta työstä että osallistumisesta Asunnottomien yön tapahtumaan.


Hei Anna-Liisa, minkälainen koulutus-ja työtausta sinulla on ja kuinka pitkään olet työskennellyt juuri asumissosiaalisen työn parissa?

”Olen koulutukseltani sosionomi (AMK), ja suorittanut myös ylemmän AMK-tutkinnon. Olen tehnyt asumissosiaalista työtä vuodesta 2008 lähtien. Vuonna 2008 olin työssä aikuissosiaalityössä Vantaalla, jolloin siellä käynnistyi asumisneuvonnan palvelu. Aikuissosiaalityö hankki välivuokra-asuntoja asunnottomien asunnoiksi, ja asumisneuvonnan keinoin pyrittiin turvaamaan asuminen yhdessä muun verkoston kanssa. Ennen Espooseen siirtymistäni työskentelin lisäksi Vantaalla mielenterveyskuntoutujien tukiasumisyksikön koordinaattorina, jolloin pääsin kokemaan myös mielenterveyskuntoutujien asumiseen liittyviä kysymyksiä.”


Miten näet asunnottomuustilanteen tällä hetkellä Suomessa?

”Suomessa asunnottomuutta ilmenee erityisesti pääkaupunkiseudulla, mutta toki myös muissa kaupungeissa ja kasvukeskuksissa. Vapaana olevat asunnot ja asuntojen tarve eivät kohtaa – Pohjois-Suomessa asuntoja on tyhjillään ja etelässä on tuhansittain ihmisiä vailla vakinaista asuinsijaa.”

Saukkonen toteaa, että asunnottomuuden taustalla olevat ongelmat ovat usein monisyisiä. Vanhempien päihdeongelma, työttömyys, mielenterveysongelmat, avioerot jne. altistavat ihmisiä ja perheitä syrjäytymiseen, joka pahimmillaan voi johtaa asunnottomuuteen. Erityisesti päihderiippuvuus ja mielenterveysongelmat myötävaikuttavat asunnon menettämistä ja näkyvät usein asunnottoman ihmisen elämässä. Syrjäytyneiden tai moniongelmaisten asunnottomien asuttamiseksi ja auttamiseksi ei riitä pelkkä asunnon järjestäminen, vaan tukitoimiksi tarvitaan lisäksi kuntouttavia ja elämänhallintaa parantavia toimenpiteitä, kertoo Saukkonen.


Minkä koet itse tällä hetkellä olevan tärkein syy asunnottomuuteen?

”Erityisen huolissani olen lähinnä siitä, että vuokrien hinnat ovat ”karanneet käsistä” erityisesti täällä pääkaupunkiseudulla. Pienituloisten ihmisten kohdalla tämä on varsin kestämätön tilanne, kun asuminen vie suurimman osan tuloista ja pienikin lisämeno arjen elämässä saattaa käynnistää velkakierteen. Ihmisillä ei ole enää varaa asua.”

Saukkonen rohkaisee, että yhteiskunnan tulisi yhä vahvemmin panostaa ennaltaehkäisevään työhön sosiaalityön eri sektoreilla, jotta myös asunnottomuutta olisi mahdollista ehkäistä. Ennaltaehkäisevällä työllä hän tarkoittaa voimakkaampaa ja ennakkoluulottomampaa yhteistyötä eri toimijoiden (kuten sosiaali- ja terveystoimen ja kolmannen sektorin) välillä. Nuoret ja nuoret perheet tulisi erityisesti tällä hetkellä olla ennaltaehkäisevän asunnottomuustyön kohteena. Saukkonen toivoo, että nykyiset opiskelijat ymmärtävät edellistä sukupolvea paremmin yhteistyön merkityksen ja kehittäisivät yhteistyötä edelleen.

Tällä viikolla vietetään jälleen kerran 17. lokakuuta Asunnottomien yötä eri puolilla Suomea. Tapahtuman pääjärjestäjänä toimii Vailla vakinaista asuntoa ry. Olet työsi puolesta osallistunut tapahtumaan ja sen järjestämiseen pääkaupunkiseudulla jo useamman vuoden ajan. Mitä kertoisit tapahtumasta sellaiselle joka ei ole Asunnottomien yöstä koskaan kuullutkaan?

”Kannattaa mennä tutustumaan Asunnottomien yön tapahtumiin. Siellä kohtaa asunnottomuuden kanssa työtä tekeviä ammattilaisia, järjestöjä ja vapaaehtoisia, mutta ennen kaikkea siellä kohtaa asunnottomia ihmisiä, ja kuulee heidän puhettaan asunnottomuuden arjesta. Asunnoton itse on asunnottomuuden asiantuntija, joten hänet tulee kohdata, ja kuulla, jotta voi syntyä ymmärrys siitä, mitä asunnottomuuden todellisuus on. ”


Mitä kaikkea pääset itse tapahtumassa tekemään ja minkälainen kokemus se on edellisvuosien perusteella sinulle ollut?

”Osallistun Dipolissa olevaan valtakunnalliseen asunnottomuuspäivän seminaariin, jonka jälkeen jalkaudun Leppävaaraan Asunnottomien yön iltatapahtumaan. Espoossa Asunnottomien yön tapahtumaa vietetään Matinkylässä, Espoonlahdessa, Leppävaarassa ja Espoon keskuksessa, joista Espoon Asuntojen asumisneuvontatiimimme osallistuu Leppävaaran ja Espoon keskuksen tapahtumiin.  Olemme läsnä, kohtaamme ihmisiä paikan päällä, kerromme omasta työstämme ja tapaamme yhteistyökumppaneita.”


Millaisia vaikutuksia Asunnottomien yöllä on tapahtumana saatu aikaan?

”Tapahtumien myötä asunnottomuus on saanut yhä näkyvämmät kasvot. Tapahtumiin osallistuu myös päättäjiä ja muita yhteiskunnan vaikuttajia, ja he saavat näin ajankohtaista tietoa asunnottomuudesta. Tapahtumalla on mielestäni iso merkitys tärkeän asian esille tuomisessa ja tiedon tuottajana.”


Voiko tavallinen työssäkäyvä ja vuokralla asuva maallikko osallistua tapahtumaan tai sen järjestämiseen?

”Kaikki, joita asuminen ja asunnottomuus kiinnostavat, ovat lämpimästi tervetulleita tapahtumaan. Ja pelkkä uteliaisuuskin riittää! Paikanpäällä kohtaa tapahtuman järjestäjiä ja voi saada tietoa asunnottomuudesta ja vapaaehtoistyöstä. Tapahtumien järjestäjissä on monenlaisia toimijoita, joilla on laaja yhteistyöverkosto eri järjestöjen ja tahojen kanssa. Rohkaisen osallistumaan Asunnottomien yöhön!”.


Kiitos haastattelusta! Mitä terveisiä haluaisit vielä lähettää sosiaalialan opiskelijoille ympäri Suomea?

”Tärkeintä sosiaalityössä on kuunteleva kohtaaminen. Jos kohtaamisessa ei ole - siis vuorovaikutuksellisuutta ja ihmisen arvostusta - on kohtaaminen täysin merkityksetön. Tsemppiä ja myötätuulta opiskeluun. Nostakaa vahvasti sosiaalityön ääntä kuuluville, Te sen taidatte!” kannustaa Anna-Liisa Saukkonen, Espoon asuntojen johtava asumisneuvoja kaikkia sosiaalialan opiskelija eteenpäin.

Kuva: asunnottomienyo.fi

Tilda Oikari
sosiaalityön opiskelija
sihteeri, TaSO ry

Vaihtarin terveiset Alankomaista

Hei vaan kaikille! Olen TaSO ry:n hallituksen toiminnassa mukana nyt toista vuotta ja olen toiminut tämän vuoden TaSO ry:n tiedottajana. Tämän syksyn olen kuitenkin hoitanut hallitushommia etänä, sillä olen syyskuusta tammikuuhun vaihto-oppilaana Utrechtin yliopistossa Alankomaissa. Tässä blogi-tekstissä kerron vähän kuulumisia ensimmäiseltä 1,5 kuukaudelta. :)

Utrecht on 300 000 asukkaan kaupunki reilun puolen tunnin junamatkan päässä sekä Amsterdamista, Rotterdamista että Haagista. Kaupunki on vanha ja myös yliopisto on perustettu 1600-luvulla. Täällä on useampi korkeakoulu, joten opiskelijoita on paljon. Utrecht on kaunis ja eläväinen kaupunki, jota ehdottomasti tällä kokemuksella suosittelen Amsterdamiin matkaaville vähintään päiväretkikohteeksi (ja miksei ihan pääkohteeksikin)!

Koska tentit ja muut deadlinet pyörii tässä vaiheessa vuotta jo mielessä, niin mistäpä muusta sitä tässä blogissakaan kirjoittelisi. :D Opiskelen Suomessa sosiaalityötä Itä-Suomen yliopistossa. Utrechtin yliopistossa ei kuitenkaan opeteta sosiaalityötä, joten olen valinnut sosiaali- ja käyttäytymistieteiden tiedekunnasta muita kursseja. Tällä hetkellä minulla on alkanut yksi psykologian kurssi sekä yksi kulttuuriantropologian kurssi. Vaikka kurssit eivät olekaan juuri sosiaalityön kursseja, niin ne ovat olleet mielenkiintoisia ja mielestäni aiheet ovat hyödyllisiä myös sosiaalialan opintojen ja ihan vaikka yleissivistyksenkin kannalta.

Alussa jo huomasin, että opiskelutyyleissä on aika paljon eroa vaihtoyliopiston ja oman yliopiston välillä. Ensinäkin kurssikirjat pitää yleensä itse ostaa, mikä on kyllä lisännyt onnellisuutta oman yliopiston kirjastosta, josta yleensä saa ihan kätevästi lainattua kurssikirjoja. Itä-Suomen yliopisto on myös säästänyt tämän opiskelijan rahoja verkkokirjoilla, joiden joukosta on löytynyt etänä luettavaksi kaksi Alankomaissa tarvitsemaani kirjaa. Toinen iso ero opiskelujen välillä on opetustyylit. Suomessa kurssini ovat valitettavan usein olleet hyvin luentomuotoisia eikä kunnollista keskustelua aina juuri synny. Utrechtissa taas kaikilla kursseillani on joka viikko sekä luento että pienryhmätunti. Pienryhmätunneille pitää lukea artikkeleita ja kurssikirjoja etukäteen, ja niistä sekä luentojen aiheista sitten keskustellaan. Tällä hetkellä käynnissä olevilla kursseilla muutama henkilö vetää tuntia ja opettaja on paikalla vain pienen osan tunnista. Jotenkin tässä on alkanut tuntua, että kyllä niistä aiheista vaan jää jotenkin paremmin asioita mieleen keskusteltaessa kuin silloin, kun lukee hätäpäissään viimeisinä iltoina satoja sivuja tenttikirjoja ja yrittää muistella jotain mitä luennolla on kerrottu.  Toivoisinkin tällaista keskustelevampaa tyyliä lisää myös omiin opintoihini Suomessa. Sosiaalialalle se mielestäni myös sopisi hyvin. Vaikka eihän sitä kieltämättä aina jaksaisikaan valmistautua joka kerralle, mutta ehkäpä se tentissä sitten palkitsee… :D

No onneksi vaihto-opiskelu on paljonpaljon muutakin kuin pelkkää opiskelua ja on kyllä ollut huiput 1,5 kuukautta! Ihanaa syksyä kaikille! 


Jenni Helle

Sosionomi (AMK) asiantuntijuuden aallonharjalla?

Olen sosiaalialan opintojen aikana tarkastellut oppimista sekä nuorten että aikuisten näkökulmasta. Niissä on yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Tämän syksyn oppimisen keskiössä ovat kehittämiseen ja johtamiseen liittyvät kysymykset. Näiden rinnalla opiskelijan tulee oppia laajat ja korkeatasoiset vuorovaikutus- ja viestintätaidot, toimii hän sitten käytännön työssä asiakkaiden kanssa, verkostoissa tai johtotehtävissä. Näin sosiaalialan opiskelijasta kasvaa muodollisesti pätevä ohjaaja ja johtaja. Kun opinnot viimein on suoritettu, valmiudet työelämään ovat hyppysissä.

Ammatillinen kasvu kuuluu kiinteänä osana sosiaalialan opintoihin. Tämän syksyn teema on asiantuntijuus-käsite. Opiskelija kirjaa omat tavoitteensa opintojaksolle, minkä jälkeen hän käy hops-keskustelun opettajan kanssa. Nykypäivänä alempi korkeakoulututkinto antaa lisäksi itsearvostusta kohottavan vip-lipun: asiantuntija! Näitä asiantuntijuuden titteleitä vilisee Internet-maailmassa ja näkyvillä foorumeilla, myös meidän ammattikorkeakoulussa näitä titteleitä käytetään. Pohdinnan keskellä minusta on kasvanut kävelevä kysymysmerkki. Sosionomi (AMK) asiantuntija? Millä perusteella?

Olen vahvasti sitä mieltä, että asiantuntijuutta ei lunasteta muutaman vuoden korkeakouluopinnoilla. Eikä ammatillista itsearvostusta tule nostattaa näennäisesti tällaisilla titteleillä. Vai onko kysymys asenteestani, joka liittyy historiaani siitä, että asiantuntijuus-käsitettä viljellään näin heppoisin perustein nykyaikana? Hannu Lauerma on kirjoittanut uusimmassa kirjassaan ”Hyvän kääntöpuoli” juuri tästä aiheesta. Lauerman koulutustausta ja työhistoria ovat esimerkkejä todellisesta asiantuntijuudesta, hänen artikkelinsa ja kommenttinsa perustuvat tutkittuun tietoon, ei mutu-tuntumaan. Asiantuntijuutta ei lunasta alemman korkeakoulun suorittanut untuvikko (ikään katsomatta), joka on saanut vasta oman työkalupakin hyppysiinsä.

Tämä ei tarkoita sitä, että sosionomi (AMK) ei olisi itsearvostusta ja sosiaalialan ammattistatusta kohottava tutkinto, ei. Tutkinto on ammattiin valmistavana korkeatasoinen, mutta sitä ei tule hivellä keinotekoisin perustein ja käsittein. Asiantuntijuuteen kasvaminen ei ole sadan metrin pikajuoksu, se on pitkän linjan prosessi; jatkuvaa itsensä kehittämistä koulutusten avulla sekä työhistorian kartuttamista.

Susanna Salin

sosionomiopiskelija

Tapahtumavastaava ja koulutuspoliittinen vastaava, TaSO ry