sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kiikarissa luottamusmiestoiminta

Aikaisen lauantaiaamun sarastellessa päätin suhauttaa aurinkoiselle Tampereelle Talentian yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskentelevien jäsenten luottamusmiesvalmennukseen. Oma tarinani ja kiinnostukseni luottamusmiestoimintaan on lähtöisin ihan lapsuudenkodista. Muistan, miten tärkeänä olin lapsena, kun sain kertoa, että isäni on luottamusmies firmassaan. Ymmärsin sen olevan jotain todella tärkeää.


Talentian järjestämä luottamusmiesvalmennusta mainostetaan opiskelijoille mm. Vahva ammatissa, Rohkea arjessa -koulutusten kolmantena osana. Viimeisimmän Vahva ammatissa -koulutuksen blogipostaukseen pääset tästä. Itse säästin valmennuksen viimeiseen opiskeluvuoteen, koska koin, että silloin hyötyisin siitä eniten. Estettä valmennukseen osallistumiselle ei toki ole, mikäli sen haluaa käydä aiemmin. Kyseessä on siis valmennus, joka ei velvoita toimimaan tulevaisuudessa luottamusmiehenä, vaan on tarkoitettu jäsenille, jotka ovat edes vähänkään kiinnostuneita aiheesta. (Myös opiskelijajäsenille!) Tässä tekstissä kerrotaan ainoastaan luottamusmiesvalmennuksesta, mikä on suunnattu yksityisellä sektorilla työskenteleville. Koulutuksen luennoitsijoina toimivat Tanja Tuunainen-vainio (alueasiamies, Talentia), Eeva-Liisa Lindholm (alueasiamies, Talentia) ja Tiia Pesonen (opiskelija-asiamies, Talentia).



Koulutus järjestettiin Solo Sokos hotel Tornissa. Hotellin nettisivuille pääset tästä: klick

Opiskelija-asiamies Tiia ja TaSO ry:n mediavastaava Tiia POSET!
Mikä luottamusmies sitten oikein on? Kuten nimikkeestä voi päätellä, luottamusmies nauttii oman ammattiliittonsa jäsenistön luottamusta ja hoitaa edunvalvontaan (työaikoihin, palkkoihin jne.) liittyviä asioita. Luottamusmiehen toiminta on osa hänen työaikaansa. Hän on työehtosopimuksen asiantuntija.

Kuka voi asettua ehdolle? Luottamusmies valitaan vaaleilla ja ehdolle voi asettua henkilö, joka on Talentian varsinainen jäsen ja työskentelee TES:n soveltamisalalla. Esimiesasemassa oleva henkilö ei voi asettua ehdolle luottamusmieheksi. Talentia kouluttaa itse omat luottamusmiehensä.

Keskeisimpiä luottamusmiehen tehtäviä:
Edistää työntekijöiden ja työnantajan välisten sopimusten toteutumista
Ylläpitää työrauhaa
Selvittää erimielisyyksiä
Työsuhteisiin liittyvä neuvonta ja ohjaus
Työntekijöiden asemaan liittyvät asiat (palkkaryhmät, työsuhteet...)
jne. 


Mikä on työehtosopimus? Kyseessä on lyhyemmältä nimeltään TES ja valmennuksessa kaikki osallistujat saivat itselleen Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen kirjan muodossa. Tähän samaiseen TES:iin pääsee tutustumaan myös tästä klick. Minkä takia minä kirjoitan tämän opiskelijajärjestön blogiin? Juurikin sen vuoksi, että todella moni opiskelija työskentelee yhtäaikaisesti opiskelun aikana. Työehtosopimus koskee myös Sinua. Sopimukseen on kirjattu tärkeää asiaa, esim. työajoista (paljonko työntekijällä saa teettää töitä?), palkoista (paljonko on epäpätevyys alennus tietystä palkkaluokasta?) sekä erityisesti HOX! työsopimuksista, eli nämä tiedot kannattaa tsekata. Työntekijän kannattaa myös olla erittäin tietoinen siitä, mitä työehtosopimusta työpaikalla noudatetaan.

Yksityisen sosiaalipalvelualojen TES:n neuvottelee Talentia, mutta mikäli työskentelet julkisella sektorilla, työehtosopimuksen neuvottelee JUKO ry (Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö), esimerkiksi KVTES.



Lauantaipäivä hurahti ohi todella nopeasti ja iltapäivään jäi aikaa lötkötellä rennosti ihanassa hotellihuoneessa. Illalla kokoonnuimme yhteisesti illallistamaan hotellin ravintolaan, jonka jälkeen jokainen sai halutessaan käyttää vapaa-aikansa, miten halusi. Minä meinaan olla vähän "kotihiiri", joten viihdyin hotellilla.


Sunnuntaiaamu valkeni sateisena, mutta tunsin edelleen itseni yhtä energiseksi oppimaan uusia juttuja. Sunnuntain ohjelmisto oli kevyt ja kertoi mm. työsuojelusta ja kävimme lävitse luottamusmiesvaaleja. Kotimatkalle lähti viisaampi ja edunvalvonnallisesti tietoisempi sosionomiopiskelija!


Valmennuksen tärpit:
Ota aina selvää, mikä työehtosopimus työpaikalla on käytössä.
Jokainen työnantaja on velvollinen noudattamaan työehtosopimusta, koska TES on yleissitova. 
Muista, että työehtosopimuksessa määriteltyä huonompaa työsopimusta ei lain mukaan saa tehdä (paremman saa!)
Tarkista, onko työpaikallasi Talentialaista luottamusmiestä.
Myös opiskelija saa ottaa yhteyttä luottamusmieheen.
Opiskelija! Myös Sinulla on oikeuksia.


Tiia Mällinen
Media- ja työtaisteluvastaava
TaSO ry


Lähteet:
Lindholm, Eeva-Liisa; Tuunainen-Vainio, Tanja; Pesonen Tiia. 2015. Luottamusmiesvalmennus luentomateriaali.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti