Horisontaalinen ääni

Sosiaalisuuden mantra

Näin pääsiäisenä hiljentyessäni ja tietoisesti vetäytyessäni kotiin kirjoittelemaan - kohta deadlinet ylittävää - tutkimussuunnitelmaa, aloin miettiä omien töideni kautta sitä, mikä ajaa meidät tälle alalle. En ajautunut pohtimaan tätä siksi, että epäilisin omaa alavalintaani, vaan koska kuulin pian ohi ajaneella pääsiäisviikolla asiakkaiden suusta paljonkin kommentteja siitä, kuinka vaikeaa sosiaalityöntekijöiden kanssa on toimia tai puhua asioista. Pitäisikö huolestua? Kerran koin jonkinlaisen pilkahduksen onnistumisen tunteesta, kun sain kuulla, että kanssani pystyy – edes jolloin tapaa – keskustelemaan.

Sosiaalityöntekijä, sosionomi, sosiaaliohjaaja, sosiaalipäivystäjä, sosiaaliterapeutti, sosiaaliasiamies… Syitä sosiaalialalle hakeutumiseen on varmasti yhtä paljon kuin meitä on tekijöitäkin. On se sitten puhdas uteliaisuus, kiinnostus, auttamisen halu, omien vahvuuksien hyödyntäminen tai vaikuttamisen tahto, jonka seurauksena rooliin astumme, mutta sosiaalisuudesta emme pääse eroon. Arkikeskusteluissa sosiaalinen mielletään usein ulospäinsuuntautuneeksi, seuralliseksi tai ekstrovertiksi ihmiseksi. Sanakirja määrittelee sosiaalista ainakin yhteisölliseksi, ”yhteiskunnassa heikossa asemassa olevien auttamiseen tähtääväksi” ja yleisesti hyväksyttäväksi. Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot pitää kuitenkin erottaa toisistaan, ja ne ovat meissä jokaisessa tulevassa alan ammattilaisessakin yksilöllisiä asioita. Liisa Keltikangas-Järvinen (2011) rajaa sosiaalisuutta ihmisen tarpeeksi olla muiden kanssa, kun taas sosiaaliset taidot ovat enemmänkin kykyä olla ja vuorovaikuttaa.

Onhan ilmiselvää, että jokainen sosiaalialalla toimiva haluaa työskennellä muiden ihmisten kanssa – toimia oikein ja parantaa maailmaa(?). Se, mikä sosiaalityöstä tekee kuitenkin erityisen kiinnostavan ja on myös mielestäni sisäänkirjoitettu alamme sosiaalisuuteen, on ihmisyyden huomioiminen sen monine ulottuvuuksineen aina ikätasosta ja kehityksestä persoonallisuuteen ja terveyteen. Pitäisikö sanoa, että meitä yhdistää aito halu katsoa asioita pintaa syvemmälle, tulkita uusia näkökulmia ja löytää ratkaisuja. Omissa pohdinnoissani sosiaalisen käsitteen ja alalle hakeutumiseni syiden ympärillä päädyin siihen johtopäätökseen, ettei voi olla kokonaisvaltaisempaa ihmiselämän alaa kuin tämä. Ja nyt kuulen kuinka, lääkäriliitto murahtaa selkäni takana!

Ja mitä tulee kuulemiini kommentteihin vaikeudesta toimia sosiaalityöntekijöiden kanssa, on pakko sanoa, että ensinnäkin alamme mediakuvaa on haastavaa muuttaa, ja toiseksi siihen vaikuttaminen voidaan aloittaa vain sosiaalisia taitoja hyödyntämällä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Jos en olisi sosiaalinen, en itse olisi valinnut tätä alaa. Ja jos en osaisi mennä sosiaalisuuden taakse, en usko, että voisin tehdä sosiaalityötä oikein. Uskon, että ammattimme määrittelee ainakin jollain tasolla sitä maailmankuvaa, joka meillä on, ja siksi on hyvä joskus tutkia omia lähtökohtiaan ja ennakkoluulojaan.

Rentouttavaa pääsiäistä kaikille lukijoille!

Tilda - oman elämänsä filosofi, TaSO ry:n koulutuspoliittinen vastaava ja sosiaalityön opiskelija Itä-Suomen Yliopistosta

Lähteet: Keltikangas-Järvinen, Liisa. 2010. Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot. WSOY, Helsinki.